-->

25.5.2014

Italian kielistä

A:n piirtämä kuva
Italian kieli, l'italiano, on paitsi nopeatempoista ja arvoituksia täynnä, myös mukaansatempaavaa ja taitajansa palkitsevaa. Aloitin italian opinnot yläasteella ja lukiossa kävin kaikki kurssit. Lausumisen puolesta italia sopii mainiosti suomalaisen suuhun – mutta se kielioppi! Sen opetteleminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta toisaalta: harva italialainenkaan puhuu kieltään täydellisesti. Suurpiirteisyys kunniaan. 
  
Vuonna 1861 pikkuisista ”valtioista” muodostettiin yksi iso, nimittäin Italia. Se näkyy edelleen maakuntien välisissä eroissa, muun muassa kielessä. Kivaa! Alle puolet italialaisista puhuu "oikeaa" italiaa pääasiallisena kielenään. Lisäksi on murteita, dialetti, jotka ei välttämättä ihan avaudu tällaiselle ei-natiiville italian kielen perusosaajalle. Esimerkiksi piemontessa puhutaan piemontea, eikä mulla ole aavistustakaan siitä, millaista se on ja pitäiskö sitä osata??
 
Koska kyse on Italiasta, tuosta niin monella (vaan ei taloudellisella) tavalla rikkaasta maasta, ei tässä vielä kaikki. Italiassa on kaksikielisiä alueita kaksin kappalein. Aostan laaksossa italian lisäksi virallisena kielenä on ranska ja Bolzanon alueella on turvattu italian ja saksan kielten asema. Mutta ei tässä vielä kaikki! Italian perustuslaissa on vielä rajoitetusti virallinen asema 12 eri kielelle, kuten katalaanille ja sloveenille. Meillä on toistaiseksi turvattu perustuslaissa vain suomen, ruotsin ja saamen asema. Että älkää nillittäkö ruotsista, det här språket är ju jätte härligt

K:n piirroksia
Kuitenkin täällä Suomessa opituilla italian kielen taidoilla on pärjännyt toistaiseksi ihan hyvin ja au pair -perheessä puhutaan onnekseni oikeaa italiaa (kuten perhepostauksessa A:n osalta kerroinkin) ja vieläpä hyvin selvää sellaista, ainakin mulle. Ja halleluja, korkeimmille tahoille nöyrimmät kiitokseni siitä, että en tiennyt tätä kaikkea, kun aloin opiskella kieltä. Hiljaa hyvä tulee – chi va piano, va sano. 

PS. Toivottavasti ette häikäistyneet ihailtavista paintin käyttötaidoistani. 
Postauksessa käytetty apuna UM:n maatietokokonaisuutta, jota suosittelin tässä postauksessa.  

Kirje A:lta. Iina olin kirjoittanut sulle mikä on lempivärisi ja sanoit sininen niinpä kirjoitin sulle sinisellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa kommentoida, aiheeseen kuuluvaa ja kuulumatonta!
Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen.