Alkuhulinoita ja -hölinöitä

Ciao! Täällä ollaan, täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Erityisesti vatsani on aika täysissä voimissa... Nyt jo näyttää siltä, että palaan Suomeen monta kiloa rikkaampana. Onneksi lentokoneessa ei ole matkustajille painorajoitusta! Lisäksi näyttää myös siltä, että tästä postauksesta tulee varsin sekava.

Lentokoneessa matkalla Italiaan teki mieli huutaa: ”Nopeammin! Vauhtia koneeseen!”. En olisi millään malttanut istua. Kentällä vastassa olivat D ja J, jotka eivät edes tuntuneet vierailta. Ihan kuin olisi tavannut vanhat kaverit! Olin kuullut juttua, että olo voisi olla epätodellinen, matkustaa nyt uusien ihmisten kyydissä ja mennä niiden kotiin asumaan, mutta mitä vielä! Katselin auton ikkunasta ulos ja fundeerasin, että kotona ollaan. Okei, välillä piti myös vilkaista nopeusmittaria. Ei siitä sen enempää. 

Juu no joo, mikä vois olla hauskempaa yksin lentokoneessa kuin valokuvailla...

Saavuimme Torinoon sellaisesta suunnasta, että ensimmäisenä vastassa oli teollisuusalue. Samassa kaupunginosassa majailevat myös romanit. Täytyy todeta, että itäisestä Euroopasta Suomeen tulevat romanit ovat ilmeisen hyväosaisia verrattuna näihin. Suomessa romanit nukkuvat käsittääkseni useimmiten autoissa. Torinossa he asuvat hökkelikylässä, jollaisia oikeasti kuvittelin olevan vain kehitysmaissa. Asumukset oli koottu peitoista, onnekkailla saattoi olla pala aaltopeltiä. J pahoitteli, että näin Torinosta ensimmäisenä juuri tuon osan ja sanoi, että sinne ei enää palata. Haha. En kyllä ole palaamassakaan, mutta oli se silti mielenkiintoista nähdä – auton ikkunasta. Todeta, miten kaukana hökkelikylä on mun elämästä, eikä sinne kuitenkaan ole pitkä matka.

Torinosta haimme lapset, jotka olivat mummulla. Jännittävä ensitapaaminen siis. Lapset vähän ujostelivat. Mä lähinnä ihmettelin sitä, kuinka pikkuruisia ne on! Takuulla pienempiä kuin suomalaiset lapset, niin siroja ja lyhyitä. A ja K olivat ilmeisesti olleet niin tärinöissä koko päivän, että nukahtivat kotimatkalla autoon.

Illalla söimme yhdessä ystäväperheen kanssa ja mulle selvisi järkyttäviä asioita. Täällä syödään sammakoita! On kuulemma oikein perinteinen ja maukas herkkuruoka. Odotan innolla, josko tätä herkkua pääsisi jossain vaiheessa maistamaan. Ruoan jälkeen D keitti Juhla Mokkaa, jota multa pyydettiin tuliaiseksi, kun tiedustelin mitä heille sopisi tuoda. Muista italialaisista poiketen tässä perheessä juodaan samanlaista kahvia kuin Suomessa. Päivällisvieraana ollut mies kehui Juhla Mokkaa: ”Tämä on hyvää. Oikein hyvää! Mutta ei tämä kyllä kahvia ole.”

Tänään Italiassa on Tasavallan päivä eli vapaapäivä. Me ei tosin juhlittu tasavaltaa, vaan erään ystäväperheen pienenpienen tytön 1-vuotissynttäreitä. Jipii! Niin paljon ruokaa ja hälinää ja kärpäsiä. Synttärisankarin isä on vironvenäläinen, asunut Suomessakin, muuttanut sittemmin Italiaan. Hän oli tehnyt venäläisiä herkkuja, hyvää! Mikä mulle ei maistuis. Löytyipä juhlapöydästä Vana Tallinnaakin. 

A, synttärisankari, ystäväperheen lapsi, K.

Kaiken kaikkiaan vastaanotto on ollut iloinen, lämmin, sydämellinen, paljon enemmän kuin osasin odottaa. D ja J selittävät mulle kaikkea mahdollista ja huomioivat joka käänteessä. A ja K eivät enää juuri ujostele. Vastaanotto on ollut sanalla sanoen erinomainen. Siitäkin huolimatta, että perheen ystävä menehtyi yllättäen vain pari päivää sitten.