-->

31.7.2014

Rooma, osa kaks

Palatium (tai siis sen rauniot), yksi Rooman seitsemästä kukkulasta.

Sunnuntai-iltana muut lähtivät illalliselle ja mä päätin jäädä nukkumaan, koska jostain siihen asti käsittämättömästä syystä mulla ei ollut ruokahalua (lähes ennenkuulumatonta). En ehtinyt nukkua kauaa, kun heräsin. Colosseumista lähtien olin tuntenut omituista kipua, joka yöllä yltyi. Kaiken väsymyksen ja loputtoman vessassa ravaamisen jälkeen älysin, että en ole ihan terve. Mitenkäs muutenkaan, en ole ollut miesmuistiin kipeä, joten totta kai sairastuin juuri Roomassa.

Olisikin ollut edes joku tuttu migreeni tai kuume, mutta ei toki! Tauti oli joku italialainen kummajainen. Mieluitenhan sitä sairastaisi kotona, vieraalla maaperällä sairastaminen on epämiellyttävää. Mietin, että mitäpäs nyt ja äkkiä takas kotiin Piemonteen! D saapui juuri kun älysin, että voisin esimerkiksi soittaa sille. Siinä sitten mietittiin, lähteäkö ensiapuun.

Päädyimme soittamaan minne lie auttavaan puhelimeen, josta neuvottiin ostamaan lääkettä. J lähti ystävällisesti metsästämään avoinna olevaa apteekkia keskellä yötä ja kolmelta nautin ensimmäisen lääkeannoksen. Ei lääke tietenkään heti auttanut ja olin hereillä melkeinpä aamuun asti. Ja varma siitä, että en nouse sängystä ennen junaan astumista. Aamulla olo oli kuitenkin joten kuten siedettävä ja päätin lähteä muiden mukana kiertelemään kaupunkia.



Ostimme liput hop on / hop off -bussiin, oltiin siis ihan sataprosenttisen turisteja. Koska sunnuntaina oli tullut käveltyä ylettömästi, maanantaina turistibussi oli oikeasti hyvä vaihtoehto. Se kiertää Rooman keskustassa ympyrää ja pysähtyy nähtävyyksien kohdalla. Halutessaan voi hypätä pois kyydistä ja myöhemmin nousta uudelleen bussiin, joka vie seuraavaan kohteeseen. Hintaan sisältyi kuulokkeet, joista tuli sekä tietoa ohi vilistävistä paikoista että klassista musiikkia...tunnelmallista (???).

Busseja pitäisi saapua pysäkeille aina vartin välein, mutta ei se ihan niin mene kuitenkaan. Niitä tulee miten sattuu ja meille esimerkiksi kävi niin, että emme mahtuneet kahteen ensimmäiseen bussiin ollenkaan. Kahden päivän minilomaa on vähän ikävä kuluttaa odottelemiseen, mutta kun sitten saapui bussi, johon me huikeat seitsemän henkilöä mahduimme, kyllä kannatti! Kaksikerroksisen bussin yläilmoista näki kaiken vähän eri perspektiivistä.

Ensimmäisenä suuntasimme kohti Rooman suurinta suihkulähdettä, Fontana di Treviä. Se oli lähes kokonaan remontissa. Legendan mukaan lähteeseen pitää heittää kolikko, mikä takaa sen, että jonain päivänä palaa uudelleen Roomaan. Koska se ei ollut mahdollista, väliaikaisesti oli kyhätty joku surkea kahluualtaan tapainen, jonne ihmiset epätoivoissaan viskoivat kolikoita. Ei se ollut yhtään sama asia! Vähän kyllä epäilen, että palaan Roomaan, vaikken kolikkoa heittänytkään. 

Espanjalaiset portaat.

Piazza di Popolo.

Fontana di Trevin jälkeen käytiin tsekkaamassa Piazza di Spagna ja espanjalaiset portaat. Myös Piazza da Spagnan keskellä on suihkulähde, jota sitäkin restauroidaan. Portaille piti kuitenkin istahtaa hetkeksi nauttimaan kuumuudesta. Sitten olikin jo lounasaika, eikä mulle vieläkään maistunut ruoka, vaikka se oli niin hyvää! Kerrassaan ärsyttävää.

Pian lounaan jälkeen hyvästelimme suomalaiset. Kolmistaan menimme vielä metrolla pari pysäkin väliä eteenpäin ja kävimme katsomassa, miltä näyttää Piazza del Popolo. Roomassa, niin kuin muuallakin Italiassa, on aukioita vähän kaikkialla. Piazza del Popolo on yksi Rooman tunnetuimmista aukioista.

Olen niin iloinen, että J ja D vei mut Roomaan! Ajattelin, ettei kahdessa päivässä ehdi nähdä juuri mitään, mikä pitääkin paikkaansa. Me kuitenkin onnistuttiin liikkumaan paikasta toiseen aika sukkelasti ja nähtiin paljon enemmän kuin odotin. Ilman sairastumista Rooman matka olis ollut täydellinen. Kaiken lisäksi oli kiva puhua välillä suomea ja kääntää suomesta italiaksi ja toisinpäin. Kun käännän nopeasti, huomaan kyllä tekeväni virheitä, mutta siitä huolimatta italia alkaa sujua entistä paremmin!

Rooma, Rooma... Mun kaveri sanoi ennen lähtöä, että Rooma on kaoottinen mutta kaunis. Ei se ollut ihan niin kaoottinen kuin luulin, mutta kyllä heti huomasi, että esimerkiksi autojen pellit on enemmän rutussa kuin Piemontessa ja ihmiset ovat vähän eläväisempiä. Kaunis Rooma on ennen kaikkea. Ja niin ainutlaatuinen, että sinne on päästävä uudestaan.

Hei sitten!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa kommentoida, aiheeseen kuuluvaa ja kuulumatonta!
Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen.