-->

27.4.2016

Paluu 2000-luvulle



Tarkoitukseni oli kirjoittaa teille aiheesta nimeltä minä, mutta aikomus vaihtui lennossa. Tänään on onnenpäivä – siivouspäivä!

Täällä perinteisesti tehdään kaikki perinteisesti, samalla tavalla kuin isomummun isomummukin teki. Joissain asioissa homma saattaa toimia, toisissa taas ei. Kas kun on niin, että isomummun isomummun elon päätyttyä monella saralla on menty eteenpäin. Siivousvälineet voisin mainita esimerkkinä kehityksen kohteesta.

Koska sisällä käytetään kenkiä, lattioita ei voi mitenkään puhtaiksi kutsua. Siitä huolimatta imuri ei ole mikään joka kodin perusvaruste. Rikkalapio ja -harjahan ajavat ihan saman asian. Moppi on mallia Neuvostoliiton hajoamisen nähneet kangassuikaleet kepin päässä. Keittiön siivoamisesta en viitsi kirjoittaa, sillä tekstissä olisi ainesta vähintään kahden aukeaman artikkeliksi.

Jokainen siivotkoon tavallaan, mutta oman mielenterveyteni säilyttämiseksi halusin päivittää talon siivouskaluston tälle vuosituhannelle. Eilen otimme siis suunnaksi siivous- ja keittiötarvikkeita myyvän liikkeen. Kyseisiä kauppoja kutsutaan täällä muuten kotiäitien kaupoiksi, että se siitä kaksituhattaluvusta. Mutta ei mennä nyt siihen.

Siellä niitä oli! Löysin etsimäni käytännölliset ja toimivat siivousvälineet maastoutuneena muun tarpeiston sekaan. Myyjäkin totesi ostoksistani, että kyllä nämä ovat sitten käteviä. Sisilialainen nyökytteli epäilevästi. Miten voisi olla rikkalapion voittanutta?

Tänään tutustuin siivousvälineisiin tarkemmin. ”Innovatiivinen keksintö! Uutuus kodin siivoamiseen! Kestää kymmenen kertaa kauemmin kuin tavallinen (”tavallinen”) moppi!” Aikas modernia, eikö vain? Kyseisenlaisia siivousvälineitä on tosin ollut Suomessa koko ikäni, mutta uutuuskin on suhteellista.

Siivoaminen oli elämys. Se tapahtui noin viisi kertaa nopeammin kuin aiemmin ja lopputulos oli mielestäni parempi. (Arvio ei ole objektiivinen.) Kyllä vain tulin hyvin iloiseksi ja halusin jakaa tämän ilosanoman kanssanne.

Loppuun vielä pieni filosofinen mietelmä: Pienillä asioilla elämästä voi tehdä helpompaa.

2 kommenttia:

  1. Mä niiiiiiiin tiedän, mistä sä puhut :-) Mä en pysty kaiken lisäksi ottaa edes komentoa tässä hommassa, kun asunto on aikamoinen "kommuuni" suomalaisittain ajatellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin, että teilläpäin on vähän sama juttu, tosin vähän kinkkisempi tuon kommuunielämän takia! Koitetaan kestää... ;D

      Poista

Saa kommentoida, aiheeseen kuuluvaa ja kuulumatonta!
Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen.