-->

31.5.2016

Toukokuun muikeat



Tässä kuussa muikeinta on ollut…

  • Mansikat! Usein täkäläiset mansikat ovat mauttomia ja kuivahkoja, mutta tänä vuonna ne ovat olleet erityisen makeita. Siispä olen syönyt mansikoita aamiaiseksi, välipalaksi ja jälkiruuaksi. Joitain mansikkayksilöitä on saanut poimia omasta pihastakin.
  •  
  • Aurinkoiset, kesäiset päivät. Niitä on kuulemma ollut tavallista vähemmän ja monet ovat valitelleet surkeaa säätä, mutta mulle aurinkoa ja lämpöä on ollut tietenkin epätavallisen paljon.

  • Kevät. Sillä kaikesta huolimatta kesähän alkaa vasta kesäpäivänseisauksesta, ainakin italialaisen laskuopin mukaan. Kuumuus ei pääse vielä keväällä kuivattamaan luontoa, ja tämä aika vuodesta taitaakin olla kaikista vihrein ja luonto vehreimmillään.

  • Työharjoittelu! Ensimmäinen kuukausi on mennyt aivan uskomattoman nopeasti.

  • Harjoittelupaikan tarjoama ilmainen lounas. Sekä töissä että töiden ulkopuolella tästä on tullut yleinen vitsi. Että eivät olisi muka tarjonneet lounasetua, jos olisivat tienneet paremmin...t. pohjaton vatsa.

  • Synttärit. Sellaisetkin olivat minulla nimittäin ja juhlistin niitä spassa varsin rauhallisissa merkeissä. Toki muutamat muutkin synttärit juhlittiin (hieman vähemmän rauhallisissa merkeissä).

  • Lähijäätelöbaarin omistaja on alkanut testailla uusia makuja näin kesän lähestyessä ja jonkunhan ne on koemaistettava. Ananasta, appelsiinia, mascarpone-päärynää...

  • Lisäksi lähijäätelöbaarissa on kolumbialainen harjoittelija, jonka kanssa olen voinut small talkata espanjaksi, todella vaikuttavalla menestyksellä…

  • Vapaat viikonloput: ei töitä, ei opiskelua. Voi tehdä ihan vapaavalintaisia asioita, tsekatkaa vaikka . Uskomatonta! Moista ei ole tapahtunut miesmuistiin.
  •  
  •  Tapaus nimeltään resepti, josta saatte kuulla myöhemmin. 

+ BONUS. Kuukauden viimeinen päivä on tilipäivä - eli myös muikea. Varsinkin siinä tapauksessa, että palkka ilmestyy tilille.




4 kommenttia:

  1. Varsin muikealta kyllä kuulostaa! Ja noita jäätelöitä täytyy päästä maistamaan, suunnataan ensimmäisenä kipparibaarin erikoisille kun pääsemme luoksenne 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, kipparibaarin erikoiset tiskiin!

      Poista
  2. Odotan mielenkiinnolla tätä tapausta resepti :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kerrankin jotain oikeasti positiivista ja yllättävää!

      Poista

Saa kommentoida, aiheeseen kuuluvaa ja kuulumatonta!
Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen.