Hyvää alku- ja keskikesää!

Jos joku kuvitteli, että Italiassa ei ole juhannusta, voin kertoa, että kyllä on. Okei, kyse ei tietenkään ole oikeasta juhannuksesta. Italiassa nimittäin ajatellaan, että kesä alkaa kesäpäivänseisauksesta, joka oli tänä tiistaina. Toisin sanoen ennen tiistaita oli vielä kevät ja maanantaina näinkin ihmisiä toppatakeissa. Iltapäivällä toppatakit olivat jo kainalossa, mutta niitä on hyvä pitää keväisin mukana, varsinkin jos on 26 astetta lämmintä.  

Keskikesän juhlan sijaan juhlitaan kesän alkua, jos niin haluaa. Meidän kesän alun juhlinta ajoittui viime lauantai-illalle (syntymäpäivien jälkimaininkeihin). Tarkoitus oli mennä vuorelle piknikille ja jatkaa siitä vuorella olevaan ravintolaan, jota minulle mainostettiin ”erityisenä” ja ”oikein mukavana”. Paikka olisi lähellä eikä edes kovin korkealla.

Lauantaina oli turha edes katsoa säätiedotusta, vilkaisu ikkunasta ulos kertoi kaiken. Tuulta, kaatosadetta ja tummia pilviä. Piknikistä luovuttiin suosiolla ja päätettiin mennä suoraan ravintolaan. Lähellä sijaitseva tarkoitti tällä kertaa tunnin ajomatkaa ja ei-kovin-korkea 1300 metriä. Matkapahoinvoinnista kärsivänä en liiemmin nauttinut matkasta. Noin miljoonan mutkan jälkeen saavuimme viimein perille. Syöksyin ulos autosta kaatosateeseen raikkaaseen, kahdeksanasteiseen ilmaan. Haikeana muistelin Suomen juhannusta, niin oli samankaltaista. Ihan vaan, jos joku kuvitteli että täällä epätoivoisesti etsitään varjoa palmun alta...

Ravintola oli erityinen, juuri kuten oltiin kerrottu. Oikein mukavakin se varmasti oli – noin kolmekymmentäviisi vuotta sitten. Sisustukseen kuuluivat muun muassa haalistuneet valokuvat, yksinäinen diskopallo roikkumassa katosta sekä valtava kärryllinen pahvia, paperia ja muuta roskaa. Muutama vanhus laittoi tanssilattialla jalalla koreasti kuten oli varmasti tapahtunut joka lauantai-ilta viisikymmenluvulta lähtien. Ihan symppis paikka se oikeasti oli (vessa pois lukien, mutta ei siitä sen enempää).

Ravintola sen sijaan oli sarjaa kuppilat kuntoon ja kipeästi Sukkulan tarpeessa. Täysin ymmärrettävistä syistä, koska paikassa ei ehkä tällä vuosituhannella ollut vielä ollut pariakymmentä asiakasta kerralla. Ruuat saapuivat eri aikaan ja osa oli syönyt ateriansa loppuun, kun joillekin vasta tuli lautanen pöytään. Omaa annostani odotin noin tunnin ja monet uteliaina kysyivät, mitä oikein tilasin, kun valmistaminen oli niin aikaavievää puuhaa. Oh well, tilasin pitsan, täytteet: tomaattikastike ja mozzarella. Maku oli keskinkertainen, pakastepitsojen sarjassa.

Sellaisissa tunnelmissa meni meidän ”juhannus”. Aina ei voi mennä ihan nappiin, mutta ainakaan kukaan ei hukkunut vesilätäköihin. Pitäkäämme juhannussalko pystyssä lippu korkealla, rauhaisaa juhannusta kaikille!