-->

5.8.2016

Reggia di Venaria kahdesti


 

Reggia di Venaria Reale on Torinon vieressä, Venarian kunnassa sijaitseva 1600-luvun aikana rakennettu, nykyään Unescon maailman perintökohteisiin kuuluva kuninkaanlinna. Linna on osittain avoinna yleisölle, ja valtavasta rakennelmasta löytyy kuninkaallisten salien ja huoneiden lisäksi muun muassa vaihtelevia näyttelyitä, kahvila ja kirkko. Linna on kuitenkin vielä pieni valtavaan puutarhaan verrattuna. Puutarhasta löytyy virkistysalueita, suihkulähteitä ja kukkaistutuksia, kaneja ja riikinkukkoja unohtamatta. Eikä siinä vielä kaikki! Puutarhan jälkeen alkaa ”metsä” (ei tokikaan suomalaisessa merkityksessä), josta kuninkaallisille saalistettiin ruoka pöytään.

Venaria on oikeastaan Italian Versailles. Siellä tuli käytyä heinäkuussa pariinkin kertaan – kummallakin kerralla tultiin muuten sateen kastelemiksi. Syyskuun loppuun asti Venariassa on myös Steve McCurryn valokuvanäyttely, joka on jo yksistään hyvä syy suunnata Venariaan. Kaikki tuntemani näyttelyn nähneet ovat vakuuttuneet ja vaikuttuneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa kommentoida, aiheeseen kuuluvaa ja kuulumatonta!
Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen.